Uutiset

Seuran uusimmat uutiset


Vantaan Kilpatanssijat ry (Vakita)
loistaa Tähtiseurana

Vantaan Kilpatanssijat ry (Vakita) on hyväksytty mukaan Tähtiseura-laatuohjelmaan.  Tähtiseura on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen uusi seurojen laatuohjelma, joka tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa. Laatuohjelma auttaa seuroja kehittämään sen itse valitsemia osa-alueita modernien työkalujen ja toimintatapojen avulla yhdessä muiden laatuseurojen kanssa.

Olympiakomitea, lajiliitot ja aluejärjestöt ovat yhdessä luoneet Tähtiseura-laatuohjelman, jonka tavoitteena on suomalaisen urheiluseuratoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen. Ohjelman tunnuksena on Tähtimerkki, joka viestii siitä, että seura täyttää kohderyhmäkohtaiset (lapset & nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilijat) sisältövaatimukset ja kaikille yhteiset johtamisen laatutekijät. Tähtimerkin saaneet seurat toimivat osana maanlaajuista jatkuvan kehittämisen verkostoa, jossa seurat saavat tukea omaan toimintaansa ja jakavat hyviä käytäntöjään.

Vakita on saanut lasten ja nuorten osa-alueen tähtimerkin. Se viestii siitä, että seura luo lapsille ja nuorille turvallisen, kehittävän ja innostavan ympäristön harrastaa ja urheilla. Seura täyttää seuran johtamisen ja lasten urheilun laatutekijät, ja on osa suurempaa seuraverkostoa, joka kehittyy yhdessä ja oppii toisiltaan hyviä käytäntöjä. Tähtiseurassa jokainen saa urheilla omalla tavallaan hyvässä seurassa!

"Urheiluseurojen yhteisöllisyys on suuri voimavara suomalaiselle urheilumenestykselle. Tähtiseura-ohjelmalla haluamme vahvistaa yhteistyötä seurojen välillä ja edistää osaltamme hyvinvointia yhä useamman suomalaisen arjessa. Osana Tähtikuviota jokainen voi urheilla ja liikkua omalla tasollaan ja kohti omia tavoitteitaan aina huippu-urheilijaksi asti entistä suuremman taustatuen avulla. Onnittelemme seuraa Tähtimerkistä", kertoo ohjelman tavoitteista Olympiakomitean Lisää liikettä -yksikön johtaja Pekka Nikulainen.

Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille seuran jäsenille

Seuralle myönnetty Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille seuran jäsenille sekä heidän lähipiirilleen ja tukijoille. Tähtimerkki on osoitus modernista, ketterästä ja inhimillisestä toimintatavasta, joka sopii kaikille liikkujille ja urheilijoille. Se vastaa erilaisten yksilöiden tarpeisiin, mutta myös kehittyy heidän mukanaan.

"Pienessä maassa aktiivisesti yhdessä toimiminen on paras mahdollinen tapa luoda yhteisöllisyyttä, kehittyä ja saavuttaa menestystä. Tähtiseura-yhteisöön liittymällä seura saa apua ja työkaluja toiminnan kehittämiseen ja uudistumiseen, vuorovaikutuksessa yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa. Seurojen yhdessä muodostama Tähtikuvio loistaa kirkkaampana kuin tähdet yksinään", kertoo Olympiakomitean seuratoiminnan asiantuntija Eija Alaja innostuneena.

Suomalainen urheilu loistaa tähtiseurassa.

Lisätietoja www.olympiakomitea.fi/tähtiseurat

Huom. Tähtiseuraohjelman myötä aiemmin käytössä ollut Sinettiseuratoiminta on päättynyt.

Joonas Piippola vierailee Vakitassa su 17.2 ja su 28.4. D-A -tasoiset lattariryhmätunnit kummallakin kerralla klo 11 - 12.30!

Ilmoittaudu ryhmiin & kysy yksäreitä: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. (Tiina Toyoki)

- 15 € / hlö / ryhmä: Vakitan jäsenille
- 20 € / hlö / ryhmä muille
- Yksärit 50 € / 45 min

Kuka on Joonas Piippola?

- Yhdeksänkertainen latinalaistanssien suomenmestari
- Piippolan parhaimmat saavutukset arvokilpailuissa ovat tähän mennessä 3. sija Euroopan Cup 2007, 7. sija World Cup 2011, 15. sija EM-kilpailut 2011/2014, 20. sija MM-kilpailut 2007/2011
- Joonaksen tunneilta saat energiaa, actionia, hikeä ja naurua!


VAKITAN TAMMIKUUN 2019 PARI - Krisjanis Caunitis & Alexandra Sofieva

" Minä olen Alexandra. Minä aloitin tanssimisen viisivuotiaana Tanssiklubi Masterissa. Oli helppoa tanssia soolossa, mutta kun sain parin se alkoi olla vähäsen vaikeampaa. Minä rakastuin silloin kilpatansseihin entistä enemmän! Kesällä 2018 vaihdoin klubia, koska parini perheineen muuttivat Turkuun. Minä sain tosi hyvän parin Vakitassa. Tykkään tanssia Krisjanisin kanssa! Tänä vuonna lähdemme Juniori Blackpooliin kilpailemaan."

" Minä olen Krisjanis ja olen 10 vuotta vanha. Tanssiurani alkoi nelivuotiaana; kun kotona katselimme elokuvaa, sen lopputekstien ja -musiikin aikana otin pitkän kenkälusikan, käytin sitä hätävara-kävelykeppinä ja tanssahtelin ympäri olohuonettamme. Kuusivuotiaana aloitin tanssimisen Vakitassa. Ensimmäinen parini oli Betty ja hänen kanssaan oli kiva treenata, mutta viime syksynä hän muutti Tallinnaan. Lyhyen etsimisen jälkeen löysin uuden parini, ihanan Alexandran ja nyt odotamme jo yhdessä jännittävää kisamatkaamme Blackpooliin huhtikuussa."
(Photos: Jarkko Alho)

 

VAKITAN JOULUKUUN 2018 PARI - Harri Harjula & Sanna Kakko

Harrin ja Sannan tiet ovat kohdanneet jo lapsina kisoja kiertäessä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa, kun Teuvan Tempon Harri ja Oulun Telemarkin Sanna olivat tahoillaan aloittelemassa tanssiuriaan! Kummankin tielle mahtuu useita pariyhdistelmiä, kisamenestystä, lyhyempiä ja pidempiä taukoja (Sannan ennätys 15 vuotta tauolla ja Harrilla 8 vuotta) ja jopa kohtaamisia Vakitan salilla aiemminkin, kun Sanna tanssi Villen ja Harri Irenen kanssa.

Polut yhdistyivät sattumien summana maalis-huhtikuun taitteessa 2018 vakiotanssien merkeissä, parin testikerran jälkeen tuntui aivan selvältä, että tämä hommahan toimii! "Heti alusta asti oli sellainen olo, että tässä on nyt potentiaalia ja ajatukset tanssista ja tavoitteista kohtaavat. Vakita oli luonteva valinta edustusseuraksi, kummankin vanha tuttu ja ihana seura tietenkin!", pari pohtii. Alkuun pari treenasi usein Hämeenlinnassa Harrin asuessa vielä Tampereella, mutta nyt harjoittelun järjestäminen on paljon helpompaa, kun kumpikin majailee pääkaupunkiseudulla.

Harri & Sanna treenaavat viidesti viikossa, joista vähintään pari kertaa on ns practiseja, eli kisatreenejä ja loput skill-harjoituksia tai yksityis- / ryhmätunteja. Treenaaminen yhdessä maistuu - pari haluaakin muistuttaa kaikkia kanssatreenaajia positiivisen otteen ja yhdessätekemisen merkityksestä! "Kehumisen kautta saa toisesta paljon enemmän irti kuin moittimalla ja koska haastavaa hommaa on ihan riittävästi tällaisessa lajissa, täytyy huolehtia siitä, että tiimityö toimii ja salille on mukava tulla", Harri sanoo. Sanna lisää, että "pitää osata keskustella ja kerrata jatkuvasti vaikkapa tavoitteita - vaikka ihan yhdelle treenikerrallekin, niin tehdään ja edistetään varmasti samaa asiaa".

Pari tykkääkin teemoittaa harjoittelemista; yhteen tai korkeintaan kahteen asiaan keskitytään aina riittävän kauan niin, että taito varmasti karttuu. Luontevasti on saatu sopiva valmentajapalettikin rakennettua. Treenaaminen ja parin metodit ovat tuottaneet tulosta - ensimmäinen GP-kisa toi heti 4. sijan ja syksyn mittaan noudettiin jo pari hopeaa - ensimmäinen GP-voitto tuli heti vuoden 2019 alussa :) kova treenitahti jatkuu kohti huhtikuun SM-kisoja ja vuoteen mahtuu monta muutakin kisaa kotimaassa ja ulkomaillakin.

Molemmat olivat muuten myös 90-luvun alkupuolella Blackpoolissa kisaamassa - ympyrä sulkeutuukin hauskasti tätä klassikkokisaa ajatellen, kun nyt tulevana toukokuisena perjantaina Harri & Sanna kisaavat siellä parina! Summa summarum: koskaan ei ole liian myöhäistä tulla parhaaksi tanssijaversioksi itsestään :)

Nautitaan tanssista ja tavataan treeneissä!

VAKITAN MARRASKUUN 2018 PARI - Miko Sirolinna & Laura Lackman

Mikon ja Lauran yhteinen tanssiura alkoi 2015, Lauran harrastus 8-vuotiaana ja Mikon 11-vuotiaana. Laura on töissä vakuutusalalla tuotepäällikkönä, Miko opiskelee rakennusmestariksi. Kummallakin on taustalla useampi parinvaihto sekä mielenkiintoisia harrastuksia ennen tanssiuraa ja myös sen aikana. Miko on harrastanut uintia sekä telinevoimistelua, Lauran lajikokeiluihin on kuulunut mm. pesäpallo, hiihto, taitoluistelu ja muihin tanssillisiin harrastuksiin rivitanssilapsuus sekä myöhemmin latinoshow-pienryhmän kanssa menestyksekäs kilpaura. Kummallakin on ollut myös musiikkiharrastuksia: Miko on soittanut trumpettia ja Laura pianoa, käyrätorvea sekä poikkihuilua.

 

"Vakitalla on mahtavaa treenata! Tunnelma on rento ja lämmin ja treenikaverit ihania. Vakitalla treenaa sulassa sovussa Suomen huiput ja vasta-alkaneet. Kaikille moikataan ja kuulumiset vaihdetaan, mutta sillon kun treenataan, mennään kovaa", Miko ja Laura pohtivat. 

 

Mikon ja Lauran tavoitteena on jatkuva kehittyminen ja Suomen huipun saavuttaminen.

 VAKITAN LOKAKUUN 2018 PARI - Janne Äikiä & Katja Aho

Jannen ja Katjan yhteinen kilpatanssimatka starttasi tammikuussa 2018. Jannella oli lajista aikaisempaa taustaa 12 vuoden takaa, mutta Katja aloitti homman ihan alusta. Pari on nyt treenannut yhdessä vajaan vuoden ja motivaatio oppia lisää on suuri.

 

Tutustuimme HSA:lla ja ehdimme kokeilla kilpailemista salsan parissa muutaman kisan verran, kun Tanssiurheiluliitto järjesti lajissa kaikille avoimet pilottikisat. Yhdessä treenaaminen kolahti heti ja treenikerrat nousivat räjähdysmäisesti. Janne totesi erään treeni-illan päätteeksi, että kyllähän sitä näillä tuntimäärillä voisi siirtyä myös kilpatanssin pariin ja sitten se olikin menoa.

 

Jannen entisen parin, ihanan Irenen suosituksesta löysimme Vakitalle ja Tiinan valmennuksessa aloitimme tavoitteellisemman lattareiden treenaamisen maaliskuussa. D-luokassa starttasimme ensimmäisen kerran toukokuussa ja neljän kisan jälkeen edessä oli ensimmäinen yhteinen luokkanousu. C:n kisoja on nyt takana muutamat ja into päästä ensi vuoden puolella kokeilemaan kovempia kisoja on kova. Taidamme olla aika tuttu näky salilla ja olemme todella iloisia, että saamme Vakitan kautta huipputason valmennusta. Vakitan porukka on ottanut meidät aivan ihanasti vastaan ja olemme todella kiitollisia kaikesta saamastamme avusta ja kannustuksesta. Yhteinen kilpatanssipolkumme on siis vasta alussa, mutta toivottavasti upeita vuosia kilpatanssin parissa on vielä monia edessä.

 

VAKITAN SYYSKUUN 2018 PARI - Hannu Kolehmainen & Pirjo Kaskisola

Tapasimme Vantaalla tanssin merkeissä vuonna 2003. Hannu pyysi Pirjoa tanssimaan ja lattialla vierähtikin heti kaksituntinen... se oli repäisevä alku ja ensimmäinen "tanssituntuma" ja pilkkuun astihan sitä heti veivattiin muuveja! Myöhemmin tanssi jäi, kunnes se "löytyi taas" TV-ruudun ja TTK-ohjelman kautta. Pirjo katseli ja hiljaa haaveili tanssin pyörteistä peläten, että välilevyn pullistuma olisi este moiselle. Testimielessä heitti kuitenkin Hannulle "toiveensa" ja yhdessä he päättivät kokeilla kilpatanssia ja edetä oman voinnin mukaisesti. 
 
Ilmoitauduimme Vakitan sihteerille marraskuussa 2011 ja heti joulukuussa oli se pelottava ARVOSTELUKOKEMUS, F-katselmus. Tuon jälkeen erilaisia "katselmuksia" on ollutkin jo reippaanlaisesti. Hannulla on nuoruudessaan taustalla kilpatanssia, Pirjo puolestaan lähti mukaan "kuin seinästä revittynä", tietämättä mitä tuleman pitää. Kilpatanssissa kohtasimmekin aivan erilaisen tanssimaailman! Saamme treenata, leireillä ja viettää vapaa-aikaa toistemme seurassa, kehojamme koulien. Kilpalattioilla olemme aina yksissä tuumin Vakitan edustajia.
 
Yksityis- ja viikkovalmentajat ovat huippuja ja tästä muistamme olla alinomaan kiitollisia. Tällä tanssin tiellä ollaan edelleen! Kilpatanssi on paitsi kurinalaista myös hauskaa ja paras osio siinä on se, että kukaan ei koskaan ole valmis. Mikään opittu taito ei pysy yllä, ellei sitä treenaa säännöllisesti. 
Siispä tuo sanonta "oppia ikä kaikki", on meille erityisen mieluinen. Sali on meille paikka, jonne on kiva mennä. "Kuka muu muka" viettää vapaa-aikaansa toisin?
 

VAKITAN ELOKUUN 2018 PARI - Veikko ja Satu Lamminsalo

Tutustuimme kilpatanssiin nuorimman poikamme harrastuksen kautta. Perus tanssivanhempina istuimme monta treeni-iltaa Hiekkaharjun Varian näyttämöllä Aten treenejä seuraten, kunnes viimein 10 vuotta sitten uskaltauduimme itse kokeilemaan tätä koukuttavaa lajia.

Ensimmäinen huippuvalmentajamme oli Ville Häyrynen, jolle kuuluu iso kiitos siitä, että olemme jatkaneet lajin parissa. Ville ei hätkähtänyt insinöörin hitaan valssin excel-taulukoita ja daamin kilpailuhaluttomuutta, vaan töni meitä eteenpäin – joskus ihan fyysisestikin.

Ensimmäiset kisamme tanssimme Hämeenlinnassa keväällä 2009 heti jatkoryhmän päätteeksi. Tuo kilpailu – tai lähinnä, mitä ehti tapahtua ennen lattialle menoa – on syöpynyt syvälle mieleemme. Hämeenlinnaan päästyämme, juuri samalla hetkellä, kun takakontti aukesi, Satu totesi ”muutaman” voimasanan säestyksellä tanssikenkien jääneen eteiseen. Poikamme oli tulossa isovanhempien kyydissä kisaamaan myöhemmin päivällä, mutta perhe saikin hypätä autoon saman tien kenkien kanssa ja kaahata kohti Hämeenlinnaa. Ystävällinen seurakaverimme, Anne Tiimo, oli luvannut lainata omia, Satulle pari numeroa liian isoja harkkakenkiään tarvittaessa vakiokierrokselle. Kuusi minuuttia ennen lattialle astelemista omat kengät kuitenkin saapuivat! Itse kisasta emme muista muuta, kuin että kolmen ensimmäisen valssiaskeleen jälkeen jalat olivat jo jännityksestä hapoilla.

Tanssista on tullut iso ja tärkeä osa elämäämme. Tanssimisen lisäksi olemme pitkään olleet aktiivisesti mukana myös seuran vapaaehtoistyössä eri rooleissa. Meille rakkain osa tätä toimintaa on pienten Pörriäisten ohjaaminen keskiviikkoiltaisin.

Tanssi on mahtava harrastus ja sen mukanaan elämäämme tulleet ihmiset ovat sen suurin rikkaus ja tekevät siitä ainutlaatuisen.

Mika Jauhiainen valmentaa vakiotansseja Vakitan salilla keväällä 2019 seuraavasti - merkkaa kalenteriisi!

la 12.1.
la 23.2.
la 23.3. HUOM! Tästä tehdään vakio-SM:iin valmistava leiri
la 27.4. ja
la 25.5.

Valmennuspäivän ryhmätuntien aikataulut:
- C-A-ryhmä klo 13.00 - 14.30
- E-D-ryhmiä voidaan järjestää, jos on kysyntää!

Ryhmätunnin hinta:
- 15 € / hlö Vakitan jäsenet
- 20 € / hlö muille

Ilmoittaudu ryhmiin & varaa yksityistunteja opetuspäiville Sanna Kakolta: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 040 587 5661

Kuka on Mika Jauhiainen?

- Vakiotanssimeriittejä riittää: amatöörien kolminkertainen Suomen mestari ja EM-semifinalisti sekä ammattilaisten viisinkertainen Suomen mestari, Blackpool Rising Star -voittaja, MM-semifinalisti ja EM-finalisti
- Opettaa aloittelijoista Suomen huippuihin kaikissa ikäluokissa ja mm. maajoukkueessa
- Juuri sopivan vaativa ja tarkka opettaja ”pulinat pois ja hommiin” -tyyliin.

 

   Seuraa Vakitaa Facebookissa!

Vakitan tanssisalilla vapaaharjoitteluvuoroja joka päivä!

 

Katso salivuorot >
Hinnat ja ohjeet treenaajille >

 

10-tanssipräkä tiistaisin
kello 19.30 - 21.00
Tervetuloa treenaamaan!


 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna